Tuloslaskelman ja taseen tulkinnasta

Olin puhumassa tänä keväänä Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin tilaisuudessa alueen naisjohtajille ja asiantuntijoille tuloslaskelman ja taseen tulkinnasta kauppakamarin pyynnöstä. Useampi henkilö oli toivonut talousaihetta. Tarkoituksena oli saada käytännön työkaluja tuloslaskelman ja taseen lukemiseen, terminologiaa ja tietoa siitä, mitä tilinpäätöksestä oikeastaan kannattaa katsoa.

Taloushallinto vuonna 2025 – Tilisanomien pääkirjoituksen mukaan

Tilisanomien pääkirjoitus käsitteli tammikuussa ”Uusi taloushallinto 2025” -aiheen alla sitä, missä tehtävissä taloushallinnon tekijät ovat vuonna 2025. Artikkelin mukaan kaikki on laadukkaampaa ja tehokkaampaa kuin tänä päivänä. Uudessa taloushallinnossa rutiinityö vähenee, prosessien kontrollointi painottuu ja konsultoinnin sekä asiakaspalvelun merkitys kasvavat.

Talousjohtajan vuokraus – miksi se kannattaa?

Miltä sinusta tuntuu ajatus, että vuokraisit esimerkiksi talousjohtajan yritykseesi? Vuokraus toimii tilanteissa, joissa ammattitaitoista talousjohtajaa tarvittaisiin, mutta ei välttämättä kokopäivätoimisesti, tai alan asiantuntijaa kaivataan esimerkiksi kehittämään yrityksen taloushallintoa projektiluonteisesti. Luin jutun Turun kaupungin entisestä talousjohtajasta Ari Mäkisestä, jonka voi nyt

Ennakointi – sitä tarvitaan tulevaisuudessa(kin)

Käy katsomassa Kauppalehden blogista Elina Hiltusen kymmenen vinkkiä siitä, miten yritykset voivat edistää tulevaisuuden ennakointia toiminnassaan. Kun maailman meno tuntuu vain nopeutuvan, ennakoinnin osaaminen korostuu. Uskon, että taloushallinnossakin tämä on iso trendi. http://blog.kauppalehti.fi/puheenvuoroja-tulevaisuudesta/tulevaisuus-siita-kannattaa-kiinnostua