Tässä konkreettisia esimerkkejä palveluistamme

Tutustu referensseihimme. Miten voimme auttaa teidän yritystänne? Soita ja kysy lisää.

Moskito-Group

MoskitoAsiakas: Moskito-Group -konserni, liikevaihto on noin 15 M€, osa Nice -konsernia

Haaste: Uudet toimintatavat yhtiössä edellyttivät myös taloushallinnolta uutta tapaa toimia mm. johdon raportoinnissa ja ostolaskujen käsittelyssä.

Ratkaisu: Yhteistyössä asiakkaan kanssa laadittiin yhtiölle optimaalinen johdon raportointiprosessi ja ostolaskujen käsittelymalli. Samalla myös taloushallinnon toimenkuvat uudistettiin.

 Kun vuosikausia on tehty asioita samalla mallilla, niin tarvitaan ulkopuolinen henkilö avaamaan silmiä ja kyseenalaistamaan tuttuja toimintatapoja ja niiden muuttamista. Siinä arjen rutiinien pyörityksessä itse jotenkin sokeutuu, tietää, että jotain pitäisi tehdä, mutta ei tiedä, että mitä. Oivalluksia, niitä me saatiin! Ja nythän niitä on kivasti siirretty käytäntöön. [talousjohtaja Liisi Salo, Moskito Group]

Norpe

NorpeAsiakas: Norpe -konserni, osa Viessman konsernia, kylmälaitteita valmistava kansainvälinen teollisuusyritys, liikevaihto noin 140 M€

Haaste: Kansainvälinen ja kasvava konserni tarvitsee mm. raportointia nopeuttamaan ja hyväksymiskäytäntöjä selkeyttämään yhteiset tavat toimia.

Ratkaisu: Laaditaan yhdessä asiakkaan kanssa Controllers’ Manual, jossa kuvataan tavoiteltavat ja kaikille yhteiset toimintamallit.

Projekti eteni ammattitaitoisesti ja joustavasti, asiakasta kuunnellen. [talousjohtaja Riitta Järnstedt, Norpe]

Flowrox

FlowroxAsiakas: Flowrox Oy, kansainvälinen teollisuuden virtaus-, säätö- ja pumppaustekniikan laite- ja palvelutoimittaja, perheyritys, liikevaihto noin 30 M€

Haaste: Kasvavan ja kansainvälisen konsernin emoyhtiössä ostolaskut kiersivät paperilla ja konsernitilinpäätös tehtiin Excelillä.

Ratkaisu: Nykyprosessien ja tulevien tarpeiden kuvaus yhteisissä työpajoissa, sopivien ratkaisujen etsintä ja suositukset toimintatavoista ja järjestelmistä.

Taloushallinon sähköistämisen tarve oli ilmeinen, mutta vaihtoehtojen kartoittamiseen tarvitsimme osaavia lisäresursseja. Suosittelemme mielellään Akebaa osaavana ja joustavana kumppanina. [talousjohtaja Aarno Laukkanen ja laskentajohtaja Eija Nikkilä, Flowrox]