Intro blogiin

Käsittelen satunnaisen säännöllisesti sekalaisia talousasioita, mm. raportointia ja suunnittelua, tulevaisuuden taloushallintoa ja vähän vapaa-aikaakin suomeksi, englanniksi ja ruotsiksikin. Tarkoituksena on herättää uusia ajatuksia ja tuoda esille näkemyksiä. Otathan minuun suoraan yhteyttä halutessasi kommentoida aiheita.

Hei sinä! Sinä siellä! Sinut on huomattu!

BBA-opiskelija Esa Aalto Laurea Ammattikorkeakoulusta Hyvinkäältä sai mahdollisuuden Akeban NBF-stipendiaattina osallistua tämän syksyn Nordic Business Forumiin:   Sain eräänä päivänä kaksi sähköpostia. Ensimmäinen yritykseltä, johon tarkoitukseni oli mennä töihin ja toinen oppilaitokseni taloushallinnon projektiohjaajalta. Ensimmäisessä sähköpostissa oli ilmoitus, että työn…

Akeban jouluposti

Vuosi 2017 on ollut kiireinen ja opettavainen. Tästä kiitos kuuluu asiakkaillemme. Akeba on tänä vuonna saanut olla mukana mm. kehittämässä asiakkaiden hyvää hallintotapaa, auttamassa listautumisessa, kehittämässä kassavirran optimointia, koulutuksissa, prosessien kehittämisessä ja tilintarkastuksessa. Menneen vuoden talousnäkymät muuttuivat varovaisista avoimen positiivisiksi…

Valmistuvan kauppatieteilijän pohdintoja

Olen Pinja 25-vuotias kauppatieteiden opiskelija. Opiskelen pääaineena markkinointia, sivuaineena johtamista ja organisointia. Valmistun kauppatieteiden maisteriksi heinäkuussa 2017. Opiskelun lisäksi olen ehtinyt käytännön töihin; viimeinen vuosi digitaalisen markkinoinnin tehtävissä. Kiinnostus digitaalisia markkinointiratkaisuja kohtaan kasvaa jatkuvasti suomalaisten yritysten parissa. Pro gradu -tutkielmassani…

Tarina onnistuneesta lopputyön mentoroinnista

Olen Elli Mäkeläinen, 23 -vuotias taloushallinnon opiskelija Hyvinkäältä. Aloitin liiketalouden opinnot ammattikorkeakoulu Laureassa syksyllä 2013. Päädyin taloushallinnon opintojen pariin hieman sattumalta. Markkinointi tai viestintä, mihin monet muut opiskelijat suuntautuivat, eivät tuntuneet omilta, joten ilman aiempaa kokemusta päätin syventää opintoni taloushallintoon.…

Projektijohtaminen auttaa muutoksen läpiviennissä

Konsultin työ on pääsääntöisesti toimimista erilaisissa muutos- ja kehitysprojekteissa vetäjänä, asiantuntijana ja sparraajana. Aina muutoshankkeita ei kuitenkaan projektoida vaan arvellaan, että se laajamittainenkin kehittäminen hoituu muiden töiden lomassa. Miksi siis perustaa projekti? 1.    Muutosympäristöt ovat usein monimutkaisia ja vaativat osaamista…

Innovointia

Luin juuri Elina Hiltusen viisi vinkkiä innovointiin Akavan sivuilta. Kuinka yksinkertaiselta se näyttääkään. Kaikki me kuitenkin tiedämme että kiireisenä, stressaantuneena ja väsyneenä olemme aika kaukana siitä rennosta mielentilasta jossa ne parhaat ideat syntyisivät. Olisiko Sinullakin joka viikko aikaa rentoutumiseen työaikana…